SALUT!

Heissan vaan ja terveisiä Ranskasta! Mä oon nyt viikon päivät avannut ranskalaiset ikkunaluukkuni täällä, joten oli jo aikakin tulla päivittelemään kuulumisia.

Viikko sitten lauantaina tosiaan valmennusleirin jälkeen matkattiin vihdoin perheisiimme muiden vaihtareiden kanssa. Mun piirin nuoret heräs aamulla kuudelta, sillä bussikyytien juna-asemalle oli määrä lähteä seitsemän jälkeen. Nohh, kun kerran Ranskassa ollaan... Loppuen lopulta meidän bussit tuli siinä joskus kymmenen yhdentoista välillä, moottoritiellä oli nimittäin ollut mielenosoitus ja ne oli suljettu. Jotkut tyypit oli sytyttäneet tulipaloja tielle koska heidän sukulaisensa oli vankilassa ja heidän isoisänsä hautajaiset olisivat seuraavalla viikolla, eikä Ranska ollut antanut lupaa tälle vankilakaverille mennä niihin. Että bienvenue en France vaan.
Me kaikki myöhästyttiin sitten tietenkin meidän junista, mutta päästiin kuitenkin lopulta oikeeseen junaan kohti Lyonia. Lyonissa meidän piti vaihtaa kymmenessä minuttissa toiseen junaan (meitä oli siis 20 nuorta kaikkien matkatavaroiden kanssa) siellä isolla asemalla. Ehdittiin justiinsa oikeeseen junaan ja sitten tietenkin selvis, ettei se(kään) tulis lähtemään ajoissa, sillä konduktööri ei ollut ilmestynyt paikalle tai jotain.
Tapahtumarikkaan päivän päätteeksi väsyneet nuoret tapas kuitenkin vihdoin viimein perheensä.
Mulla lähti heti ensi kohtaamisesta lähtien sujumaan ihan loistavasti perheen kanssa! Evellä ja Nathanilla oli jo kotimatkaa varten tollon kivi-paperi-sakset -kisa että kumpi saa istua mun vieressä autossa... He ovat myöskin tosi kärsivällisiä ja selittävät aina uudestaan kun en jotain ymmärrä, tai vaihtoehtoisesti tulkkaavat mulle Raphaëlin vauvaranskaa.
Muuten kielen kanssa sujuu ihan ookoosti. En ehkä sanois että mulle on vaikeaa ilmaista itseäni, mutta on välillä vaan vähän rasittavaa ja ärsyttävää kun ei tiedä tai muista sellasia arkipäiväsiä sanoja, joita joka päivä tarvitsee. Mutta se mitä etukäteen vähän pelkäsin, ettei muka pystyisi käyttämään sarkasmia tai kertomaan vitsejä tässä kielenoppimisvaiheessa, on kyllä ihan puppua (ainakin mun mielestä ja mun kohdalla). Äänensävyllä, ilmeillä ja eleillä saa niin paljon aikaan!
Koulussa on kylläkin välillä vähän rankkaa kun esim. espanjantunnilla yritän tehdä tehtävää, jonka tehtävänanto on ranskaksi. Ensin käännän ranskasta suomeen mun päähän että mitä nyt pitää tehdä, sitten rupeen vääntämään suomesta espanjaksi ite tehtävää. Ja kun tämän jälkeen on vielä englannintunti niin huh, mun aivot on aika sekasin aina välillä! Oon myös muutaman kerran ruvennut vastaamaan jollekin suomeksi tai kommentoinut vaikka "joo, joo" selityksen väliin.

Koulun alottamisen lisäksi oon tosiaan ehtinyt tavata kaikki ranskalaiset isovanhempani, syödä, nauttia uima-altaasta, tutkia tätä kylää, syödä lisääää, mokata ihan sika monta kertaa kaikkien hiiskatin apuverbien ja taivutusten kanssa ja yleisesti vaan nauttia tästä. Kaiken kaikkiaan mulla on mennyt täällä tosi hyvin ja joka aamu oon herännyt hymyssä suin!