Istuskelen tällä hetkellä meidän pihalla aurinkolasit päässä ja t-paita päälläkin meinaa olla vähän turhan kuuma. Mulla on meneillään toinen viimisistä lomaviikoista täällä, ja tänä illalla ois tarkotus pakata laukut Lontoota varten, sillä huomenna puolen päivän jälkeen suunnitelmien mukaan ollaan King’s Crossin juna-asemalla.
Musta todellakin tuntuu, että viimiset pari kuukautta ois vastanneet ehkä jotain kahta viikkoa, aika on mennyt ihan älyttömän nopeesti. Viime postauksen jälkeen meillä oli tosiaan ne stressaamani ylppäriharjotukset, joista yllätys yllätys selvisin hengissä, mutta yllättävän hyvin tuloksinkin vielä! Suullisesta osuudesta sain 13/20, ja meidän luokan keskiarvon ollessa 9/20 olin kyllä ihan älyttömän tyytyväinen.
Tänne ei oikeestaan kuulu muuten mitään sen ihmeempää. Oon viettänyt aikaa kavereiden kanssa, ollaan käyty mm. tivolissa ja keilaamassa, ja tosi paljon oon nähnyt myös "hostsukulaisia", kun on ollut millon kenenkin synttäriä ja muuta.
Viime viikolla käytiin hostiskän veljen luona aivan Italian rajalla, ihan älyttömän upee paikka siinä vuorten kupeessa. Yritin myydä ideaa perheenvaihdosta, sillä noiden kylä ja koti ja kaikki oli niiiin täydellisiä, mutta mun hostperhe ei ollut samaa mieltä... Mulle kuitenkin lupailtiin että järjestetään vielä patikointiretki vuorille ennen mun lähtöä.
Ja siitä lähdöstä puheenollen... Mulla on nyt antaa tarkka paluupäivä kun mun lentolippukin on jo ostettu, 6.7. meinasin rantautua Suomeen! Me itseasiassa neuvoteltiin mulle uusi paluupäivä muista Euroopan vaihtareista poiketen, sillä en ollut hirveen innoissani siitä useemman päivän YES-leiristä Saksassa, vaan halusin mielummin viipyä täällä perheessä vähän pidempään ja palata suoraan Suomeen sitten toiseen perheeseeni. Suomessa mulla taas on Ruissiin liput odottamassa seuraavalle viikonlopulle ja viikon päästä siitä pitäis juhlistaa veljen rippijuhlia, että menoa ja tekemistä on heti luvassa!
Ihan älyttömän hullua ajatella että ihan oikeesti pian mä oon takasin siellä Suomessa. Nyt Lontoon matkan jälkeen lähteekin käyntiin kaks viimistä kuukautta Ranskassa, mutta niihin mahtuu vaikka millä mitalla ohjelmaa. Edessä on vielä niin juoksutapahtumaa, festaria, 18-vuotissynttäriä ja viikonloppureissua välimeren rannalle kuin ne lopulliset oikeet ylppärikokeetkin, eli todennäkösesti ne kuukaudet menee ihan silmänräpäyksessa ohi!
April 19, 2016
March 6, 2016
HENGISSÄ!
Moikka, toivottavasti siellä on vielä joku! Tässä on tullutkin jo joku pari kuukautta postaustaukoa kun ei oo ollut internetyhteyttä laisinkaan, suomeksi tarinoiminen ei oo inspiroinut, on ollut sikana kouluhommia ja oon vaan elellyt menemään. Tänään sain vihdoin koneen korjauksesta takaisin elikkä netti toimii taas (mulla ei muuten suurimaks osaks ajasta ole puhelimessa ollenkaan internetyhteyttä, joten varmin ja nopein tapa saada yhteys on laittaa facebookissa viestiä!) ja kun kuviakin on kertynyt jonkun verran niin ajattelin taas päivitellä vähän viime aikojen kuulumisia.
Täällä on alko kevät oikeestaan jo joulukuussa, ja helmikuun loppupuolella oli yhtenä sunnuntaina kaksyt astetta lämmintä, joten päätettiin avata grillikausi ja syötiin illalla ulkona. Puut kukkii ja linnut laulaa ja mulla on olo kun Suomen toukokuussa, mutta mikäs siinä!
Loman aikana pari viikkoa sitten otettiinkin hyvistä ilmoista kaikki irti ja pelattiin hostsisarusten kanssa mm. mölkkyä lähes joka päivä (enkä onnistunut voittamaan yhtäkään matsia). Yhden päivän verran pyörittiin kuitenkin myös talvisemmissa maisemissa, sillä lähdettiin hostvanhempien ja heidän työkavereiden kanssa vuorille lumikenkäilemään. Me ei ensin meinattu lähteä matkaan ollenkaan, sillä olosuhteet oli lumimyräkän takia suhteellisen hirveet, mutta päätettiin kuitenkin rohkaistua. Aikamoista rämpimistä se sitten olikin, mutta ylhäälle päästessä aurinko jo paisto. Toi oli kyllä ihan sairaan mahtava reissu ja haluun ehdottomasti päästä uudestaan lumikenkäilemään!
Lomalla juhlittiin myös yhden kaverin synttäreitä ja käytiin naapurikylän "tansseissa" tyttöjen kanssa. Lisäksi me ollaan tehty monta reissua läheiseen minikanalaan ostamaan munia ja ruokkimaan kanoja, välillä täällä meno on vaan niiiin landemeinkinkiä... :D
Nyt on lomat loppu ja täytyy sanoa kyllä sanoa että pikkunen koulustressi on päällä. Vois ajatella vaihto-oppilaalla olevan vähän rennompi vuosi koulun suhteen, mutta Ranskassa YFU on musta suhteellisen vaativa koulujutuissa, eikä itse koulukaan ole täällä helpoimmasta päästä. Mun on tarkotus tehdä ranskan ylioppilaskoe täällä yhdessä muiden lukion kakkosten kanssa vuoden lopuksi, ja meillä on ensi viikolla sellanen valmisteleva koe. Se on käytännössä täysin sama juttu kuin se oikeekin koe, eli läpästään sekä suullinen että kirjallinen osio, yhteensä noin viisi tuntia. Rehellisesti sanottuna mulla on tän takia täysi paniikki päällä, sillä en saa käyttää sanakirjaa kummassakaan osuudessa. Nään painajaisia aiheesta ja stressaan ihan jäätävästi, mutta koitan nyt vaan ajatella että yritänpähän edes...
Jos nyt ei koulujuttuja oteta huomioon niin mulla menee täällä ihan loistavasti, aika menee vaan ihan älyttömän nopeesti! Jokunen aika sitten tuli täyteen puol vuotta Ranskassa ja sain myöskin tietää paluuaikataulun.
Nyt, olettaen että selviän ensi viikon kokeista hengissä, seuraavaan postaukseen!

Tagit:
arkea,
Ranska,
vaihto-oppilasvuosi
No comments:
January 17, 2016
LES ALPES
Yks mun haaveista Ranskassa vietettävän vuoden suhteen toteutui, kun joululomien tokalla viikolla lähdettiin Ranskan Alpeille viikoksi laskettelemaan. Netin mukaan meidän kohde, Les Saisies, on yksi Ranskan lumivarmimpia laskettelukeskuksia, mutta koko joulukuun jatkuneet semmoset viidentoista asteen lämpötilat ja auringonpaiste ei oikeen luoneet otollisia olosuhteita lumitilanteelle. Niinpä tuolla oli siis aivan vihreetä ja paljasta, ja rinteistäkin oli auki vissiin kaheksantoista kuudestakymmenestä. Tokavikan päivän iltana sitä lunta sitten alko satamaan ja seuraavana aamuna, kun oli aika lähteä, olikin ihan valkosta kaikkialla...
Puuttuvasta lumesta huolimatta meillä oli aivan mahtava viikko tuolla, ja päästiin me kyllä myös laskemaan ja hiihtämään! Ihania maisemia Mont Blancin kupeessa, hyvät naurut ranskalaisille kun suomalainen oli vaikeuksissa hiihtotunneilla (mut hitto sentään kun täällä on ihan erilaiset taktiikat hiihtää!) ja vuoden vaihtumisen juhlimista. Lisäksi pidettiin huolta, ettei urheiluta koitunut mitään turhia hyötyjä, sillä iltasin syötiin kaikkia alueen herkkuja. Fondue, raclette, letut mustikkahillolla ja vaikka mitä muuta tuli hyvin tutuiksi...
Se täytyy vaan sanoa, että mulla tasavarmasti koko vaihto-oppilastoiminnan historian parhain hostperhe, mistä oon niin älyttömän kiitollinen ja onnellinen!
Tagit:
Alpit,
laskettelu,
Ranska,
vaihto-oppilasvuosi
No comments:
Subscribe to:
Posts (Atom)